Sotapeli on peli, joka pyrkii mallintamaan ristiriitatilannetta. Pikku-ukot ja armeijat ovat vapaaehtoisia. Esimerkiksi Eero Tuovisen Kokoonkutsu näkee vanhan D&D:n sotapelinä.
Ongelmanratkaisupeli keskittyy ongelmatilanteisiin, esimerkiksi hirviön kohtaamiseen tai ansan tai esteen ohittamiseen. Chris McDowellin Electric bastionland ja Into the odd sekä toisaalta Petri Leinosen Them deeper bones ovat tyylilajin teräviä edustajia.
Molempia pelitapoja esiintyy vanhan liiton pelaamisen (engl. OSR) piirissä. Niillä on paljon yhteistä: pelaajalähtöinen ongelmanratkaisu ja toiminta, ei ratakiskoja, hahmokuolema ja tappio mahdollisena lopputuloksena.
Niillä on myös eroja: ongelmanratkaisupelaamisessa oleellista on antaa riittävästi tietoa, jotta ongelmaan päästään käsiksi, ja usein myös pelaajien tekojen ja päätösten oletetaan olevan mielekkäitä ja niillä oletetaan olevan seuraamuksia. Sotapelaamisessa tiedonkeruu on osa peliä, omine hintoineen ja vaikeuksineen, ja toisaalta päätösten mielekkyys ja merkityksellisyys ei ole taattua: Clausewitzin sodan kitka on merkittävässä osassa ja voi mitätöidä hyviäkin suunnitelmia ja tekoja, mutta myös pelastaa täydeltä typeryydeltä.
Helppo tapa tunnistaa mieltymyksiään: saako pelissä olla ansa, josta ei varoiteta selkeästi, tai vastaavasti jokin muu kuollettava vaara? Sotapelaamisessa tämä on hyväksyttävää, kun taas ongelmanratkaisupelaamisessa ei. Ensimmäisessä on pelaajien vastuulla kerätä riittävästi tietoa ja joskus virhearvioita tapahtuu ja hahmoja kuolee. Jälkimmäisessä riittävä tieto on mielekkään pelaamisen edellytys.
ropeblogi 
[…] liiton pelaamista: sotapeli vai ongelmanratkaisua, kirjoittajana Tommi Brander, https://ropeblogi.wordpress.com/2022/01/29/vanhan-liiton-pelaamista-sotapeli-tai-ongelmanratkaisua/, erottelee kaksi eri tyylisuuntaa OSR:n […]
TykkääTykkää
Keskustelimmekin jo tästä ohimennen Discordin puolella, mutta koska sellainen unohtuu, niin nostan asian esiin vielä uudelleen täällä.
Eli, voisiko sotapelaamisen ja ongelmanratkaisupelaamisen sijoittaa haastepelaamisen alalajeiksi sillä erotuksella, miten vaikeaa pelaamisen halutaan olevan? Ongelmanratkaisupelaamisessahan ymmärsin olevan olennaista, että PJ varmistaa haasteen olevan reilu etenkin käytettävissä olevan tiedon osalta. Hyvät ratkaisuideat riittävät viemään peliä eteenpäin. Sotapelaamisessa taas vaikeusastetta on enemmän, koska tiedonhankinta on pelaajien vastuulla. Jos pelaajien ideat ovat vääriä, pelissä ei välttämättä tapahdu oikein mitään ja hyväkin suunnitelma voi kaatua huonoon tuuriin. Sama pelaamisen päämäärä siis, mutta toinen on ”easy mode” ja toinen ”hard mode”.
TykkääTykkää
Sanoisin sotapelaamisen olevan tässä mielessä laajempi tai moniulotteisempi, mitä voi pitää vaikeuden muotona, tai ehkäpä kunnianhimoisuutena. Toki pelin vaikeusastetta voi molemmissa pelitavoissa säätää monilla tavoilla.
TykkääTykkää